Henkselit tyyliopas

Miksi käyttää henkseleitä?
Alun perin henkseleillä oli ainoastaan käytännöllinen tehtävä – auttaa pitämään housut ylhäällä. Mutta nykyisin se on yhtä lailla asuste niin koristeeksi kuin käytännölliseen tehtäväänkin. Monissa tapauksissa voi olla mukavampaa käyttää henkseleitä kuin vyötä.

Olemme työskennelleet intohimoisesti henkseliemme suunnittelussa varmistaaksemme, että ne ovat sekä tyylivarmoja että toiminnallisia. Olemme testanneet laatua huolellisesti ja parantaneet henkseleitä asteittain useiden vuosien ajan. Itse asiassa isäni, joka on nykyisin iloinen eläkeläinen ja pitää puutöiden tekemisestä, on käyttänyt henkseleitämme melkeinpä päivittäin usean vuoden ajan touhutessaan puutarhassaan ja puusepänverstaassaan.

Milloin on sopivaa käyttää henkseleitä?
Voimme aloittaa kertomalla, että sinun ei missään tapauksessa tule käyttää henkseleitä yhdessä vyö kanssa. Se on suoranainen tyylirikkomus, joka saattaa johtaa jopa kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Muutoin sinun tulee lähinnä käyttää henkseleitä niissä tilanteissa, kun sinulla on puvunhousut tai muut hienommat housut yhdessä paidan kanssa. Myös chinot voivat sopia, jos ne ovat tyylikästä mallia. Farkkujen kanssa sinun ei tule käyttää henkseleitä.

Solmio ja henkselit: Kyllä, ne sopivat erinomaisesti yhteen. Varmista vain, että värit eivät riitele keskenään. Yhdistä mielellään saman värisävyn kanssa.

Rusetti ja henkselit: Kyllä, ne sopivat erinomaisesti yhteen. Varmista vain, että värit eivät riitele keskenään. Yhdistä mielellään saman värisävyn kanssa.

Henkselit pikkutakin ja puvun kanssa?
Kyllä, henkseleitä sopii aivan erinomaisesti käyttää periaatteessa kaikissa tilanteissa, joissa käytät pikkutakkia tai pukua. Jos et riisu takkia, henkselit eivät kuitenkaan tule näkymään.

Henkselit ainoastaan paidan kanssa?
Se sopii hyvin, mutta mielipiteet eroavat hieman tästä. Jos riisut takin pikkutunneilla ja sinulla on henkselit alla, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Päivällisen aikana puolestaan joidenkin mielestä sinun tulee pitää takki ylläsi, jos käytät henkseleitä. Meidän mielestämme voit kuitenkin käyttää henkseleitä paidan kanssa ilman takkia vähemmän muodollisilla päivällisillä tai juhlissa. Täydennä asusi vielä rusetilla tai solmiolla.

Minkä tyyppiset henkselit minun tulee valita? 
Nappihenkselit: Näissä henkseleissä on nahkahihnat, jotka kiinnität housujen sisäpuolella oleviin nappeihin. Tämän vaihtoehdon huono puoli on se, että kaikissa housuissa ei ole nappeja vyötärön sisäpuolella. Sen vuoksi sinun täytyy pyytää räätäliä ompelemaan housuihin nämä napit, jos sinulla ei itselläsi ole ompelun perustaitoja. Etuna on se, että tämä vaihtoehto on tyylikäs ja aina tyyliltään oikea. Lisäksi nämä henkselit istuvat kuin hanska käteen.

Clip on -henkselit: Näissä henkseleissä on metallisoljet, jotka kiinnitetään yksinkertaisesti housunkauluksen reunoihin. Näiden etuna on niiden käytännöllinen yksinkertaisuus, sillä ne voidaan kiinnittää kaikentyyppisiin housuihin. Oikeastaan niissä ei taida olla mitään haittapuolia nappihenkseleihin verrattuna. Joidenkin mielestä nappihenkselit ovat tyylikkäämmät, mutta se on itse asiassa makuasia. Pari tyylikästä klipsiä ja solkea saattavat sinänsä muodostaa asuun tyylikkään detaljin. Tutustu henkseleihimme, joissa on mustat clip on -soljet, minkä ansiosta soljet tuskin näkyvät tummia housuja vasten.

Mikä väri, leveys ja kuvio tulisi valita henkseleihin?
Väri: Sinun tulee omistaa yhdet mustat henkselit. Niillä tulee olemaan käyttöä monissa eri tilanteissa, sillä ne sopivat yhteen monien eri paitavärien kanssa sekä kaikentyyppisten pikkutakkien ja pukujen kanssa. Muuten voit vapaasti sovitella värejä kuten itse haluat. Yksi vinkki on käyttää henkseleissä samaa väriä kuin puvussa. Tai valita niihin sama värisävy kuin solmiossa tai rusetissa.

Leveys: Standardileveys on 2,5 cm – 3,5 cm. On makuasia, minkä leveyden valitset. Kookkaammille vartaloille sopii yleensä paremmin leveämpi henkselimalli, kun taas pienemmälle henkilölle sopii paremmin kapeammat henkselit.

Kuvio: Valitse oman mieltymyksesi ja makusi mukaan. Yksiväriset mustat henkselit eivät voi koskaan olla väärä valinta.

Mistä materiaalista valmistetut henkselit minun tulee valita?
Polyesteri: Tavallisin materiaali henkseleissä on polyesteri, sillä se voidaan tehdä elastiseksi ja näin ollen se sopii hyvin henkseleihin. Elastiset henkselit ovat kiistatta käytössä mukavimmat henkselit.

Villa: Materiaali, joka sopii erityisen hyvin syksyyn ja talveen mattavärisen sävynsä ja materiaalin luonteen ansiosta. Sopii erityisen hyvin, jos käytät villaista solmiota tai rusettia. Tässä materiaalissa ei ole yhtään joustavuutta, mikä tekee sen vähemmän mukavaksi kuin polyesteri.

Silkki: Materiaali, joka sopii hyvin käyttöön vuoden ympäri. Siinä on eniten kiiltoa kaikista materiaaleista. Sopii erityisen hyvin, jos käytät silkkistä solmiota tai rusettia. Tässä materiaalissa ei ole yhtään joustavuutta, mikä tekee sen vähemmän mukavaksi kuin polyesteri.